keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Ammattina kv-suunnittelija

Suunnittelijan ammattinimike on vaikea määritellä, koska tehtävät ja toimenkuvat vaihtelevat eri organisaatioissa. Jyväskylän yliopiston sivuilla yliopistossa toimivan kv-suunnittelijan ammattia kuvataan lyhyesti näin:

Kansainvälisten asioiden suunnittelija vastaa tiedekunnan kansainvälisen toiminnan organisoinnista, kansainvälisistä yhteistyösopimuksista sekä opettaja- ja opiskelijavaihtoon liittyvistä käytännön asioista ja ohjauksesta.

Ammattina kv-tiedottaja

Tiedottaja on viestinnän ammattilainen, joka toteuttaa ja suunnittelee organisaation viestintää. Viestintätehtävät vaihtelevat riippuen kyseessä olevan organisaation koosta. Organisaatio voi olla esimerkiksi yritys, valtion tai kunnan organisaatio, järjestö tai viestintätoimisto. Työtehtävät sisältävät erilaisten tekstien tuottamista, kuten tiedotteiden, artikkeleiden, asiakas- ja henkilöstölehtien, vuosikertomusten, esitteiden ja verkkotekstien kirjoittamista. Tiedottajat järjestävät myös erilaisia tilaisuuksia ja ovat yhteydessä sidosryhmiin, kuten asiakkaisiin, omistajiin ja yhteistyökumppaneihin. Työympäristönä tiedottajalla on yleensä toimisto.

Tiedottajalta vaaditut ominaisuudet vaihtelevat riippuen tehtävästä, toimenkuvasta ja organisaation koosta. Työtehtävät edellyttävät yleensä monipuolista kielitaitoa, hyvää suullista ja kirjallista ilmaisukykyä sekä hyvää yleissivistystä. Tarpeen ovat myös hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Kv-tiedottajalta odotetaan lisäksi kansainvälistä työ- tai opiskelukokemusta.

Tiedottajan ammatista löytyy lisätietoa Ammattinetti-sivustolta.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Ammattina tekninen kirjoittaja

Teknisen kirjoittajan tehtäviin kuuluu kirjoittaa suunnittelijoiden tuottamasta äärimmäisen teknisestä ja spesifistä selostuksesta tai kuvasta ymmärrettävää tekstiä loppukäyttäjälle. Tekstiä muokataan tarpeen mukaan: joskus tekstin loppukäyttäjä on teknisen alan ammattilainen, joskus tavallinen kuluttaja. Tietoa voidaan tuottaa esimerkiksi yksittäisestä tietokoneelle asennettavasta sovelluksesta tai vaikkapa lentokoneen suihkumoottorista. Tuotetun informaation muoto voi olla esimerkiksi käyttöopas, laitekuvaus tai varaosalista.

Tekniset kirjoittajat sijoittuvat monille eri aloille, mutta valtaosa heistä työskentelee it-alalla. Voidaan olettaa, että tulevaisuudessa teknisten kirjoittajien tarve lisääntyy. Teknologian osuus jokapäiväisessä elämässämme kasvaa jatkuvasti, joten tarvitaan myös henkilöitä, jotka tutustuvat tuotteeseen tavallisen ihmisen näkökulmasta ja kertovat selkeästi käyttäjää ajatellen, miten tätä teknologiaa lopulta käytetään.

Monilla teknisillä kirjoittajilla on taustallaan kielikoulutus, joko filologia tai käännöstiede. Valtaosa teksteistä kirjoitetaan englanniksi, joten sujuva englannin kielen taito on usein perusedellytys. Osa on kouluttautunut esimerkiksi teknisellä tai kaupallisella alalla. Kyky ymmärtää tekniikkaa ja ylipäätään kiinnostus tekniikkaa kohtaan ovat tärkeitä ammatin kannalta. Lisäksi tekniseltä kirjoittajalta edellytetään tietoteknisiä taitoja ja stressinsietokykyä, sillä teknisen viestinnän ammattilaisen työtä leimaavat nopea teknologinen kehitys sekä hyvinkin nopeasti vaihtelevat projektiaikataulut.

Lisää tietoa alasta löytyy Suomen teknisen viestinnän yhdistyksen sivuilta.

Ammattina tekninen dokumentoija

Teknisen dokumentoijan tehtäviin kuuluu dokumentointi eli jonkin kokonaisuuden kirjallinen kuvaaminen. Dokumentoija tuottaa kirjallista aineistoa yrityksen eri toimintojen tarpeisiin. Dokumentteja ovat esimerkiksi valmistusohjeet, käyttö- ja huolto-oppaat sekä tuotedokumentit.

Tekniseltä dokumentoijalta vaaditaan yleensä kiitettävää englannin kielen taitoa. Lisäksi teknisen sanaston tunteminen on tärkeää. Dokumentoijat ovatkin usein opiskelleet ICT-alan sijaan englannin kieltä yliopistossa. Onnistuakseen työssään teknisen dokumentoijan tulisi olla sekoitus tekniikkaihmistä, suunnittelijaa, luovaa kirjoittamista ja diplomatiaa.

Tekninen dokumentoija voi myös tarkoittaa teknistä kirjoittajaa, joiden peruskoulutus on yleensä kielen alalta. Eri yrityksissä käytetään eri nimikkeitä.

Ammattina tulkki

Tulkin tehtävä on kääntää suullisia viestejä suullisesti kieleltä toiselle. Tulkkaaminen voidaan jakaa kahteen lajiin: konsekutiivitulkkaus ja simultaanitulkkaus. Konsekutiivitulkkaus tarkoittaa peräkkäistulkkausta, eli ensin tulkki kuuntelee puhetta muutaman minuutin ajan tehden muistiinpanoja ja tulkkaa sen jälkeen pidemmän jakson kerralla. Konsekutiivitulkilla tulee olla kehittynyt muistiinpanotekniikka, jotta hän ehtii kirjata ylös kaiken oleellisen, niin että muistaa asiat vielä oman suunvuoronsa tullessa. Simultaanitulkkaus taas tarkoittaa samanaikaistulkkausta, eli tulkki kuuntelee tulkattavaa puhetta ja tulkkaa yhtä aikaa. Tämä voidaan toteuttaa kuiskauksena, jos kohdekielisiä kuulijoita on vain muutama. Yleensä simultaanitulkkaukseen kuitenkin käytetään teknisiä apuvälineitä. Tulkki istuu äänieristetyssä kopissa, jossa hän kuulee kuulokkeista tulkattavan puheen ja tulkkaa tekstin mikrofonin kautta kohdekielisten kuulijoiden kuulokkeisiin.

Tulkin työ vaatii erittäin hyvää paineensieto- ja keskittymiskykyä, sillä reagointiajat ovat lyhyitä, eikä koskaan voi valmistautumisesta huolimattakaan olla varma, mitä tulkattava puhuja sanoo. Tarkka valmistautuminen ja laaja yleissivistys ovatkin tärkeitä tulkille. Tulkin pitäisi aina saada etukäteen runko puhujan puheesta, jotta hän voisi valmistautua työhönsä asianmukaisesti.

Tulkkaus voidaan jakaa myös tulkkaustilanteiden mukaan kolmeen ryhmään: asioimis-, oikeus- ja konferenssitulkkaus. Asioimistulkkaustilanteessa tulkki voi olla asiakkaansa mukana esimerkiksi lääkärin vastaanotolla tai virastossa.

Koska tulkki voi työssään kuulla myös arkaluontoisia asioita, on hänellä aina ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Tulkkaamista voi opiskella yleisesti samoissa yliopistoissa kuin kääntämistäkin.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ammattina vientikoordinaattori

Vientikoordinaattori/vientiassistentti työskentelee kansainvälisessä organisaatiossa nimenomaan viennin/tuonnin parissa. Työnkuva riippuu tietenkin itse työpaikasta, mutta logistiikka, asiakkaiden kanssa neuvottelu ja erilaisten dokumenttien käsittely kuuluu vientikoordinaattorin tehtäviin. Vientikoordinaattorilta vaaditaan hyviä sosiaalisia taitoja ja kommunikointikykyjä. Jos vientikoordinaattorin ura kiinnostaa, kannattaa sivuaineiksi valita esimerkiksi liiketaloutta, markkinointia tai yhteisöviestintää.

Tässä vielä linkki sivustolle, missä valotetaan vientikoordinaattorin työnkuvaa hieman enemmän (englanniksi).

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton sivut

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto

Sivuilta löytyy muun muassa kuvaukset erilaisista työtehtävistä, tietoa palkkioista, sopimuspohjia ja ajankohtaista osio. Etenkin "Kääntäjän ja tulkin työ" -osio on alasta kiinnostuneen kannalta hyödyllinen.