sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ruotsin kieli oppiaineena Jyväskylän yliopistossa

Ruotsin kieli on yksi vaihtoehto pääaineena opiskeltavista kielistä Jyväskylän yliopiston kielten laitoksella. Oppiaineessa on mahdollista kouluttautua ruotsin kielen opettajaksi tai kieliasiantuntijaksi kansainväliseen työelämään. Sopivin aineyhdistelmin voi työskennellä esimerkiksi liike-elämän, tiedotus- tai kustannustoiminnan tai pohjoismaisen yhteistyön tai kulttuurielämän parissa. Kieliasiantuntijalta odotetaan hyvän kieli- ja viestintätaidon lisäksi kykyä analysoida kielen rakennetta käyttöä, tietämystä kielialueen kulttuurista ja yhteiskuntaelämästä sekä tieteellisen tutkimuksen perustaitoja. Ruotsin kielen asiantuntijoita tarvitaan tulevaisuudessakin, sillä Pohjoismaiden välillä on taloudellista ja kulttuurista vuorovaikutusta. Kansainvälisissä yrityksissä Pohjoismaat toimivat monesti yhtenäisenä ryhmänä ja työkielenä käytetään usein ruotsia.

Ruotsin kielen opiskelussa painotetaan nykyruotsin opintoja, mutta myös muihin pohjoismaisiin kieliin, kuten tanskaan ja norjaan voi tutustua. Opinnot koostuvat kieli- ja viestintäopinnoista, kirjallisuus- ja kulttuuriopinnoista sekä kielitieteen opinnoista. Myöhemmässä opiskeluvaiheessa voi suuntautua kielen oppimiseen ja opettamiseen, kielenkäyttöön ja diskurssiin tai kielen ja kulttuurin opintoihin. Kielen käyttöön perehtyessä voi tarkastella esimerkiksi median tai politiikan kieltä, vuorovaikutusta verkossa tai monikielisyyttä ja -kulttuurisuutta. Suoravalinnan kautta ruotsin kielen opettajakoulutukseen tulleiden opiskelijoiden suuntautumisvaihtoehto on automaattisesti kielen oppiminen ja opettaminen.

Opiskelu vaatii itsenäisiä työskentelytaitoja, vaikka itse opiskelu on harvoin yksinäistä. Luentojen lisäksi tyypillisiä oppimis- ja opiskelumuotoja ovat erilaiset pari- ja ryhmätyöt ja projektit. Kieli- ja viestintätaitojen kehittymisessä tärkeää on oma aktiivisuus.

Ruotsin kielen opiskelija voi suorittaa aine- ja syventäviä opintoja ulkomaisissa yliopistoissa. Useimmiten vaihtoon lähdetään toisena tai kolmantena opiskeluvuotena. Kieliharjoittelun voi myös suorittaa oleskelemalla kaksi kuukautta Ahvenanmaalla tai jossakin Pohjoismaassa, esimerkiksi kesätöissä tai kielikurssilla. Kesätöitä 18-28-vuotiaille nuorille tarjoaa esimerkiksi Nordjobb, joka antaa mahdollisuuden tutustua pohjoismaisiin kieliin ja kulttuureihin. Nordjobb tarjoaa työpaikan, avustaa asunnon etsimisessä sekä järjestää vapaa-ajan aktiviteetteja "nordjobbareille". Kielikursseja puolestaan järjestetään yleensä kesäisin monissa Pohjoismaissa, mm. Islannissa ja niitä varten voi hakea stipendejä.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen postaus. Tuo onkin hyvä että kieliä opiskellaan. Mieheni oli huono ruotsissa aikoinaan, mutta nyt heille on ilmeisesti tulossa kielikoulutus yritykselle. Siinä hän saakin sitten toisen mahdollisuuden oppia. https://www.iwginstituutti.fi/kielikoulutus

    VastaaPoista